22. huhtikuuta 2014

Pääsiäisviikonloppu täynnä löytöjä

Kirjoittanut Inka

Kevät tässä ja nyt! Juuri sitä aikaa vuodesta, kun tulee tehtyä havaintoja: kevään ensimmäiset ötökät, sitruunaperhosesta hyttyseen bongattu. Pääsiäinen ja neljä ihanaista päivää aikaa etsiä ja löytää.
Pääsiäispupun yllätys tehtiin käytettyyn mehupulloon. Vanhojen etikettien poisto oli oma projektinsa. Pullon pinta saatiin puhtaaksi liottamalla ensin etiketit pois ja liima lähti yllättäen kynsilakanpoistoaineella. Pullon kansi maalattiin spraymaalilla. Lopuksi pullo täyteen makeisia, nauha kaulaan ja tuliainen on valmis.

Tänä pääsiäisenä on ollut aikaa löytää myös uusia tuunausprojekteja: vanhalle lomakelokerikolle löytyy käyttöä, mutta ensin sille pitää tehdä jotain. Lisäksi pihalta löytyi ulkona talvehtinut kynttelikkö.

Kun seuraavan kerran vierailet Tuusulan kulttuurimaisemissa, varaa aikaa myös Rantatiellä sijaitsevaan Memories Marin Putiikkiin. Kauppa on täynnä löytöjä ja sijaitsee vanhassa navetassa, suositun pyöräilyreitin varrella.

Pääsiäisen iltapäiväkahvit nautiskeltiin ihanasta Terhi Mickelssonin pupumukista. Kyseinen muki on ostettu pienestä Porvoolaisesta putiikista ja viikonloppujen aamut ei vain lähde käyntiin ilman sitä. Kahvin kanssa maistui pääsiäisen kunniaksi Kinuskikissan reseptillä tehty höyhenenkevyt sitruunajuustokakku.

Kosken konnun piha on puhjennut kukkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti