24. helmikuuta 2014

Kylppärin ja saunan ikkunan tuunaus huurremaalilla

Kirjoittanut Lauri

Vaikka asummekin maalla, kuten kuvista helposti käy ilmi, on mukava kun kylpyhuoneeseen tai saunaan ei ole suoraa näköyhteyttä ulkoa. En kuitenkaan halunnut että sisältä ei näkyisi ulos lainkaan, siksi jätin ikkunan keskelle raidan josta näkee läpi.  Ennen tällaiset tehtiin jääkukkalakalla, mutta koska sitä ei enää valmisteta, otin käyttöön plasti-koten hurre-efektimaalin. Jääkukkalakasta poiketen tämä ei tee ikkunaan kukkia, vaan jättää hiekkapuhallettua lasia imitoivan jäljen.



Ohjeet huurrekäsittelyyn:


Jos mahdollista, niin maalaa ikkunasta se pinta joka ei jää kulutukselle, tai säälle alttiiksi. Meillä on kolmekerros ikkunat jotka sai avattua, ja maalasin sisimmän ikkunan ulkopinnan.
  1. Puhdista käsiteltäväpinta. Itse käytin Lidlissä myytävää W5 ikkunanpuhdistusainetta, koska sitä oli kaapissa.
  2. Kuivaa pinta huolellisesti. Kuvassa Kärcherin ikkunanpesuri, koska sellainen tuli hankittua vuosi sitten. Sillä sain ikkunan nopeasti kuivaksi, mutta ilmankin pärjää.
  3. Koska hurre-efekti on spray, on pinnat joihin sitä ei haluta suojattava huolellisesti. Tähän käytin konkret -suojamuovin ja maalarinteipin yhdistelmää. Keskelle lasia halusin alueen josta näkee ulos, mutta joka on riittävän pieni, ettei siitä näe sisään ainakaan kauempaa. Sen toteutin kaapista löytyneellä prof -ilmastointiteipillä, koska sopivan levyistä maalarinteippiä ei ollut käsillä.
  4. Sumutin plasti-koten huurre-efektimaalia ohuina kerroksina. Kerroksien määrä ei juurikaan vaikuttanut peittävyyteen, siksi kolme ohutta kerrosta ristikkäisin (ensin vaakaan, sitten pystysuuntaan, ja taas vaakaan) sumutuksin riitti. Tasainen kerros oli kohtuullisen helppo levittää.
  5. Teippi kannattaa poistaa lasilta mahdollisimman pian. Jos poistat teipin vasta kun maali on kunnolla kuivunut, voi maalipinta rispaantua teipin rajassa. Käytin teipin poistamiseen apuna katkoteräveistä. 
  6. Varo ettet osu millään maalattuun pintaan. Siihen jää helposti jälkiä ennen kuin maali on kunnolla kuivunut. 
Projekti on nopea toteuttaa. Eniten aikaa kuluu ikkunan puhdistukseen. Itse huurremaali kuivui tunnissa riittävästi, jotta ikkunan pystyi asettamaan paikoilleen.




Samasta aiheesta: Huurreovi
Katso lisää huurremaali ideoita Kosken konnun Pinterestissä.

Plasti-kote spray on edustamani yrityksen maahantuoma tuote.

-Lauri
jääkukkalakka. jääkukkalakan käyttö. uusi jääkukkalakka. vaihtoehto jääkukkalakalle. jää kukka lakka, jääkukka lakka.

2 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää! Onko tuo huurrespray kuinka helposti pestävissä pois? Suunnitelmana olisi laittaa sitä olohuoneen ja makuuhuoneen väliseen lasioveen näkösuojaksi, mutta jos jostain syystä sen haluaisikin saada pois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huurremaalin voi poistaa kolmella tavalla.
      Tapa 1: Maalinpoistoterällä kaapien. Tämä tapa käyttökelpoisin silloin kun maalilla on esimerkiksi sapluunan avulla tehty kuvioita.
      Tapa 2: Maalinpoistoaineella. Tämä tapa käyttökelpoisin pienehköillä alueilla, ja kaarevilla pinnoilla.
      Tapa 3: Pitämällä pinta pitkään kosteana esimerkiksi sienellä lämmintä vettä valellen. Tämän jälkeen jostakin kulmasta kynnellä tms. pikkuhiljaa maali irtoaa suurena liuskana.

      Lauri

      Katso myös huurreovi:
      http://koskenkontu.blogspot.fi/2014/09/huurreovi.html

      Poista